Erityisnuorisotyö


Tukea ja apua eri elämäntilanteissa 

Eritysnuorisotyön hanke Sastamalassa toteutettiin Anneli Hakanpään perinnöllä, joka oli osoitettu käytettäväksi nuorten sosiaalisen hyvinvoinnin ja nuorisokulttuurin tukemiseen.

Erityisnuorisotyön tarkoituksena on tukea ja auttaa nuoria erilaisissa elämäntilanteissa.

Erityisnuorisotyö Sastamalassa on luonteeltaan sosiaalista nuorisotyötä. Sosiaalisen nuorisotyö on vahvasti verkostoitunutta nuorisotyötä, jonka tarkoituksena on sosiaalinen vahvistaminen. Sastamalassa erityisnuorisotyön muodot ovat yksilötyö, pienryhmätyö, koulutyö, liikkuva nuorisotyö, sekä erilaiset tapahtumat.

 

Erityisnuorisotyöntekijä yläkouluilla koko koulupäivän ajan

Tiistaisin Sylvään koululla

Keskiviikkoisin Äetsän koululla

Torstaisin Mouhijärven yhteiskoululla

 

Erityisnuorisotyöntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti koulua tai kotia koskevista asioista, kavereista, vapaa-ajasta tai mistä tahansa. Erityisnuorisotyöntekijä tsemppaa niin iloissa kuin suruissa. Erityisnuorisotyöntekijän kanssa keskustelemaan nuori voi hakeutua itse. Myös huoltajat voivat ottaa yhteyttä tai nuori voi ohjautua esimerkiksi koulun henkilökunnan kautta.

 

Erityisnuorisotyöntekijä
Karita Pyhälahti
Puh/Whatsapp 040 661 4821
somet @ent_karita
karita.pyhalahti@sastamala.fi