Nuvan vuosikatsaus

Julkaistu 21.01.2021
Sastamalan Nuorisopalvelut


 

 

 

Nuva piti ensimmäisen kokouksensa tänä vuonna 18.1. Helluntai -seurakunnan leirikartanolla. Ensimmäisessä kokouksessa valitsimme puheenjohtajan ja sihteerin, ja lisäksi ääntenlaskijat. Valitsimme edustajat ja varajäsenet lautakuntiin. Uusista ehdokkaista muodostettiin uusi hallitus ja tiedotustiimi . Kokouksessa jokainen edustaja allekirjoitti Sastamalan nuorisovaltuuston johtosäännön. Päätimme myös kokouspalkkioista.

Sastamalan nuorisovaltuustolla oli oma toimipisteensä kesätyötorilla 13.2.20, jossa esiteltiin nuorisovaltuuston toimintaa nuorille.

Toisessa kokouksessa 6.2. vieraanamme oli Sastamalan kasvatusjohtaja Pekka Kares, joka kertoi nuorisovaltuustolle palveluverkkoselvistyksen optioista. Nuorisovaltuuston jäsenet vahvistivat toiminnan aikatauluksen (vuosikello) ja vuoden budjetin. Jäsenistä koottiin myös työryhmä suunnittelemaan nuorille mopoaluetta. Tiedotustiimin jäsenet alkoivat suunnittelemaan tulevan vuoden tiedotussuunnitelmaa.

Kun 3.3. pidimme kokouksen, meillä oli vieraana Ikaalisten nuva. Kokouksen lopuksi he kyselivät toiminnastamme.( Pidimme 3.3. ihan tavallisen nuorisovaltuuston kokouksen lukuun ottamatta sitä, että meitä tarkkailtiin koko ajan vierestä. Ikaalisten nuorisovaltuusto oli tullut vierailulle, nähdäkseen minkälaista toimintaa meillä täällä on.)

Sastamalan nuorisovaltuusto osallistui Suomen nuorisovaltuustoje liito ry:n aktiivipäivään Seinäjoella 6.-8.3.2020. Tapahtumasta löytää lisää Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry:n sivuilta.

Sastamalan nuorisovaltuusto myös teetti testin nuorille, aiheesta, että haluavatko he tänne uima-hallin. Suurin osa Sastamalan nuorista kannatti uimahallin rakentamista. Uima-hallia ei ole Vammalaan kuitenkaan tällä hetkellä tulossa.

Nuorisovaltuuston neljännessä kokouksessa, 7.4. jossa käsiteltiin nuvan ryhmähenkeä. Sen ylläpitämiseksi paikalla oli Pirkanmaan piirin edunvalvontavastaava Juho Mäenpää. Kyselimme myös instagramissa, että mitä artisteja nuoret haluaisivat esiintymään sykerockiin, vaikka sitä ei nyt järjestetty. Kokouksessa puhuttiin myös mahdollisesta uimahalli hankkeesta.

Nuva antoi Suomalaisille bändeille mahdollisuuden esiintyä Sykerockissa, mutta sitä ei järjestetty.( Vaikka Sykerock nyt sitten jouduttiin perumaan, niin oli nuva sitä innolla järjestämässä. Keksimme, että voisimme järjestää suomalaisille bändeille mahdollisuuden esiintyä siellä. Siten he saisivat näkyvyyttä.Mutta sitäkään ei voitu järjestää. )

Kuudennessa kokouksessa 2.6. nuorisovaltuusto päätti sykerockin esiintyjät ja minkälaista lukuvuosi mallia se kannattaa.(Nuva alkaa miettiä Sykerockin esiintyjiä yleensä aika alkuvuodesta. Ja nyt 2.6. päätettiin esiintyjät. Nuvalta on myös usein kysytty mielipidettä lukuvuosi mallien suhteen. Eli kuinka pitkä loma ja milloinkin. Me nuvassa ajattelimme, että se että olisi päivän pidempi kesäloma ei ole niin tärkeää kuin se päivän pidempi joululoma.)

 

Seitsemännessä nuvassa ideoimme, että mitä teemme jos korona alkaa taas leviämään. Mietimme että mitä teemme jos Sykerock peruuntuu. Ideoimme, että voisimme käyttää rahaa rappeutuneen hyppytornin kunnostamiseen ja ostaa heijastinliivit 1-luokkalaisille.

Nuorisovaltuusto järjesti myös skeittiparkin 2v. synttärit. Tapahtuma siirrettiin kuitenkin Pilvelle huonon sää tilanteen takia. Muuten tapahtuma oli onnistunut.

Kahdeksannessa kokouksessa tuotiin ilmi, että Sykerock on peruttu, joten mietimme, mihin runsas rahamäärä pitäisi käyttää. Rahaa ei voitu kuitenkaan käyttää kuin samantyyppiseen tapahtumaan, joten suunnittelimme korona rajoiteita kunnioittavaa Drive-in elokuvailtaa joka jouduttiin myöhemmin kuitenkin perumaan samoista syistä. Lahjoitimme tarrapaketteja päiväkoteihin vuosibudjetista jääneillä ylimääräisillä rahoilla.

Nuorisovaltuusto järjesti myös Politiikkaviikolla unelmien kunta - keskustelun. Sinne osallistui muutamia nuorisovaltuuston jäseniä ja muita kaupunkilaisia.

Yhdeksännessä kokouksessa käsittelimme muun muassa ruokahävikki kampanjaa, politiikka viikkoa ja sitä, että nuorisovaltuusto saisi suoran aloite oikeuden kaupunginvaltuustoon.( Kokouksessa käsittelimme sitä, että kuinka saisimme ruokahävikki kampanjan toteutettua vaikkakin näin korona tilanteessa. Sille päätettiin ajankohta ja olemme jo aikaisemmin ajatelleet miten se toteutettaisiin. Olemme myös ahkerasti ajaneet eteenpäin sitä, että nuorisovatuusto saisi suoran aloite oikeuden kaupunginvaltuustoon.)

Nuorisovaltuusto käytti myös rahojaan ostamalla edun nuorisopassiin. Koska nuva ei ole voinut käyttää vuosittaisia rahojaan Sykerockin järjestämiseen, niin päätimme ostaa myös yhden edun lisää nuorisopassiin. Ostimme passi edun Ellivuoren VuoriSporttiin ja jokainen sai valita haluamaansa aktiviteettiin(5€).